Joulun Aika – Hyväntekeväisyyskonsertti
Tarkasta tapahtumatiedot järjestäjän sivuilta.

Avoinna:ma 5.12. klo 14-18ke 7.12. klo 11-15to 8.12. klo 18-21 Näyttely ja elokuvakahvila ovat avoinna myös marras- ja joulukuussa kolmena päivänä. Näytteille asetetaan alkuperäisiä elokuvajulisteita eri vuosikymmeniltä yhteensä 50 kpl. Lisäksi selailtavissa on huomattavasti laajempi digitaalinen Rekolan Kinon julistearkisto. Näyttelyssä on mukana lukuisten klassikkoelokuvien julisteita, joista monet ovat oman aikakautensa helmiä – taideteoksia, joihin usein […]

Enter ry:n henkilökohtaiset opastukset Lumon kirjastossa jatkuvat myös syyskaudella. Opastus tapahtuu yleensä asiakkaan omalla laitteella. Opastuksissa käydään läpi asiakkaan toiveiden mukaisesti tietokoneen käytön ja internetin palveluiden perusteita. Lisäksi saat apua myös älypuhelimien ja tablettien käytössä. Henkilökohtaisiin opastuksiin on aina ilmoittauduttava etukäteen ja varattava aika (1 h /asiakas tai pari). Enter ry:n varaukset tehdään kirjaston infotiskillä […]

Kuusijärven joulutapahtuma toivottaa sinut tervetulleeksi tilaisuuteen.

Ajatus Joulupolun aikaansaamisesta Korsoon syntyi joulun 1999 aikaan pienessä Korson Marttojen joukossa, kun illan keskustelussa tuli esiin Seurasaaren joulupolku. Keväällä 2000 martat lähettivät kirjeen suunnitelmista muiden korsolaisten yhdistysten ja yhteisöjen edustajille. Yhteystiedot saatiin "Nyt on Korson vuoro" -kampanjan osoitteistosta. Sähköposti ei silloin vielä ollut jokaisen viestitysväline. Kiinnostuneita järjestäjiä löytyi runsaasti. Aluksi martoilla oli päävastuu, sitten […]

Kirjaston satuhuoneessa järjestetään avoimia satuhetkiä. Tervetuloa! Syksyn 2022 satuhetket ovat: ti 30.8., ti 27.9., ti 25.10., ti 29.11. ja ti 13.12. klo 9.00-9.30 sekä 9.45-10.15. Tuokiot on suunnattu kolme vuotta täyttäneille. Ilmoittautuminen: anneli.outinen@vantaa.fi

Lumon lukupiiri kokoontuu kuukauden toisena tiistaina klo 12.00 - 14.00 Lumon järjestöhuoneessa. Lukupiiri on kaikille avoin eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua. Voit osallistua silloin, kun itsellesi sopii ja voit tulla mukaan, vaikka et olisi kirjaa lukenutkaan. Saatat innostua lukemaan sen myöhemmin kuultuasi muiden mielipiteitä. Lukupiirissä luettavia kirjoja voit itse varata HelMetistä (http://www.helmet.fi https://eur01.safelinks.protection.outlook.com/?url=http%3A%2F%2Fwww.helmet.fi%2F&data=02%7C01%7Channa.lehtonen%40vantaa.fi%7C19716e4ef1904d26e4fc08d709bae71c%7Cdad5d62c98304db09c1589befcc5cf3e%7C1%7C0%7C636988570658285298&sdata=mmzrgx3wWXlNqm1H7OZSGWG%2F3Nv3cpFqAHl6Uximf3A%3D&reserved=0) tai noutaa […]

Yli kuusikymmentä vuotta verenluovutusta Korsossa! Ensimmäinen verenluovutustilaisuus Korsossa järjestettiin Leppäkorven koululla huhtikuun 10. päivänä 1959, jolloin verta kertyi yhteensä 76 pullollista. Tuolloin veri kerättiin todellakin lasipulloon! Vuodesta 2008 alkaen on ollut mahdollisuus luovuttaa verta kerran kuukaudessa Korson seurakuntakeskuksessa. Nykyään korsolaisverta kertyy vuosittain lähes tuhat pussillista. Kuudenkymmenen vuoden aikana Korsossa on luovutettu verta 36 584 pussillista […]

Marttojen kirjapiiri kokoontuu kuukauden viimeisenä keskiviikkona klo 13-15 Lumon järjestöhuoneessa. Kevään 2023 tapaamiset ovat keskiviikkopäivinä 25.1., 22.2., 29.3. ja 26.4. Kirjapiirissä luettavia kirjoja voit itse varata Helmetistä https://www.helmet.fi/fi-FI tai noutaa Lumon kirjastosta. Alla olevasta listasta löydät myös suoran linkin kuukauden kirjan tietoihin Helmetissä. Lisätietoja lukupiiristä saat Mirja Nikkaselta, sähköposti: mirja.nikkanen(at)saunalahti.fi Lukupiiri on kaikille avoin, eikä […]

Lumon lukupiiri kokoontuu kuukauden toisena tiistaina klo 12.00 - 14.00 Lumon järjestöhuoneessa. Lukupiiri on kaikille avoin eikä siihen tarvitse erikseen ilmoittautua. Voit osallistua silloin, kun itsellesi sopii ja voit tulla mukaan, vaikka et olisi kirjaa lukenutkaan. Saatat innostua lukemaan sen myöhemmin kuultuasi muiden mielipiteitä. Lukupiirissä luettavia kirjoja voit itse varata HelMetistä (http://www.helmet.fi https://eur01.safelinks.protection.outlook.com/?url=http%3A%2F%2Fwww.helmet.fi%2F&data=02%7C01%7Channa.lehtonen%40vantaa.fi%7C19716e4ef1904d26e4fc08d709bae71c%7Cdad5d62c98304db09c1589befcc5cf3e%7C1%7C0%7C636988570658285298&sdata=mmzrgx3wWXlNqm1H7OZSGWG%2F3Nv3cpFqAHl6Uximf3A%3D&reserved=0) tai noutaa […]

Enter ry:n henkilökohtaiset opastukset Lumon kirjastossa jatkuvat myös syyskaudella. Opastus tapahtuu yleensä asiakkaan omalla laitteella. Opastuksissa käydään läpi asiakkaan toiveiden mukaisesti tietokoneen käytön ja internetin palveluiden perusteita. Lisäksi saat apua myös älypuhelimien ja tablettien käytössä. Henkilökohtaisiin opastuksiin on aina ilmoittauduttava etukäteen ja varattava aika (1 h /asiakas tai pari). Enter ry:n varaukset tehdään kirjaston infotiskillä […]

Enter ry:n henkilökohtaiset opastukset Lumon kirjastossa jatkuvat myös syyskaudella. Opastus tapahtuu yleensä asiakkaan omalla laitteella. Opastuksissa käydään läpi asiakkaan toiveiden mukaisesti tietokoneen käytön ja internetin palveluiden perusteita. Lisäksi saat apua myös älypuhelimien ja tablettien käytössä. Henkilökohtaisiin opastuksiin on aina ilmoittauduttava etukäteen ja varattava aika (1 h /asiakas tai pari). Enter ry:n varaukset tehdään kirjaston infotiskillä […]

Enter ry:n henkilökohtaiset opastukset Lumon kirjastossa jatkuvat myös syyskaudella. Opastus tapahtuu yleensä asiakkaan omalla laitteella. Opastuksissa käydään läpi asiakkaan toiveiden mukaisesti tietokoneen käytön ja internetin palveluiden perusteita. Lisäksi saat apua myös älypuhelimien ja tablettien käytössä. Henkilökohtaisiin opastuksiin on aina ilmoittauduttava etukäteen ja varattava aika (1 h /asiakas tai pari). Enter ry:n varaukset tehdään kirjaston infotiskillä […]

Enter ry:n henkilökohtaiset opastukset Lumon kirjastossa jatkuvat myös syyskaudella. Opastus tapahtuu yleensä asiakkaan omalla laitteella. Opastuksissa käydään läpi asiakkaan toiveiden mukaisesti tietokoneen käytön ja internetin palveluiden perusteita. Lisäksi saat apua myös älypuhelimien ja tablettien käytössä. Henkilökohtaisiin opastuksiin on aina ilmoittauduttava etukäteen ja varattava aika (1 h /asiakas tai pari). Enter ry:n varaukset tehdään kirjaston infotiskillä […]
Lisätietoja myöhemmin.