

- Tämä tapahtuma on mennyt.
Mikko Alatalon konsertti


Mikko Alatalo on yksi maamme legendaarisimmista viihdetaiteilijoista. Hiljattain 70 vuotta täyttäneen lauluntekijän mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa. Lisäksi takana on 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia.
Mikon keikoilla kuullaan lauluja koko uran varrelta: suuren yleisön tuntemia iskelmäklassikoita, Juice Leskisen kanssa levytettyä Manserockia, 80-luvun Syksyn Säveliä, Siirtomaa-Suomen lauluja, balladeja ja paljon muuta.
Tänä vuonna taiteilija on palkittu Iskelmä-Finlandialla ja syksyllä hänet nähdään supersuositussa Vain elämää -ohjelmassa, joten tahti pysyy tiukkana edelleen! Tervetuloa mukaan!
Rekolan elävän musiikin yhdistys on päättänyt jakaa SPR:n kautta Ukrainan auttamiseksi myös konsertin tuotosta. Näin ollen nyt on mahdollisuus lyödä yhtä kärpästä kahdella iskulla. Voi tukea raakalaismaisen hyökkäyssodan kokenutta Ukrainaan tulemalla konserttiin Rekolan kinolle ja ostamalla aitoja ukrainalaisia leivonnaisia konserttia ennen ja väliajalla auki olevasta puffetista.
Слава Україні!